Vitamixin vianmääritys

Vitamixit on suunniteltu tuottamaan ammattitason suorituskykyä ja toimimaan luotettavasti ja tasalaatuisesti vuodesta toiseen, riippumatta siitä, miten pehmeitä tai kovia aineksia sillä sekoitat.

Kuitenkin, hienoimmissakin laitteissa esiintyy ajoittain ongelmia ja sen vuoksi me tarjoamme laitteillemme jopa 10 vuoden täystakuun. Monet ongelmat voidaan onneksi ratkaista itse, mutta jotkut saattavat vaatia apua asiakaspalvelustamme tai huollostamme.

Olemme listanneet tähän yleisimmät tavat tehdä vianmääritystä Vitamixiin itsenäisesti.

Vitamixini tärisee sekoittaessa

Jos Vitamix tärisee sekoittaessa, tarkista, että laite on asetettu tasaiselle kiinteälle alustalle, esim.
työtasolle, sen alla ei pitäisi olla leikkuulautaa tai muuta irtoavaa pintaa. Vieläkö laite tärisee? Jaloissa saattaa olla ongelmia koneen pohjaan tai aseman liitäntään. Jos epäilet näin, ota yhteyttä meihin tai huoltoomme.

Joskus kone voi myös täristä, jos sekoitat todella tuhtia seosta. Muista käyttää tampperia apuna paksujen seosten valmistuksessa, aineksia kannun reunoilta keskustaa kohti painellen.

Vitamix ei käynnisty

Jos Vitamix ei käynnisty, yritä ensin katkaista virta tai irrottaa laite kokonaan pistorasiasta hetkeksi.

Eikö auttanut? Tarkista, että pistorasia saa virtaa, kytkemällä toinen laite. Jos pistorasiassa on virtaa eikä kone vieläkään toimi, ota sitten yhteyttä meihin tai huoltoomme.

Vanhemmissa malleissa, kuten Vitamix TNC 5200 (Total Nutrition Center), on koneen pohjassa pienenpieni sulakenappi, joka kytkeytyy pois päältä jos kone on vaarassa ylikuumentua. Voit myös tällaisen mallin tapauksessa tarkistaa, että sulakenappi on päällä.

Myös, jos kone on hetkellisesti ollut ylikuumenemassa, se ei välttämättä heti reagoi vaan koneen on ensin jäähdyttävä, jonka jälkeen se lähtee uudelleen toimimaan normaalisti.

Vitamix vuotaa kannen tai pohjan ympäriltä

Vitamix on suunniteltu pitämään nesteet ja seokset kannussa eli vuotoja ei pitäisi normaalitilassa tapahtua.

Jos huomaat kannen vuotavan reunan ympäriltä tai tampperin reiästä kannessa, tarkista, että kaikki on tiukasti kiinni. Jos kannu tuntuu falskaavan säännöllisesti, otathan meihin yhteyttä.

Jos Vitamixin kannu vuotaa pohjasta, ota meihin yhteyttä. Sinua voisi houkutella ajatus kannun avaamisesta, tai terän kiristämisestä itse, mutta kannun pohjakokoonpano on tarkasti valmistettu ja kiristetty tehtaalla koneellsiesti. Jos yrität korjata kannun itse, takuusi mitätöityy.

Vitamix pitää normaalia kovempaa ääntä

Soita meille tai huoltoomme, jos Vitamixistasi kuuluu korkeaa “kirkuvaa” tai esim. rohisevaa ääntä tai muuta epätavallisia ääniä.

Löydät lisää yleisimmin kysyttyjä kysymyksiä sekä Ascent-sarjan vikakoodit Vinkit ja UKK-sivultamme.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.